Museotyöläisten päivä..?

Tänään 29.6. vietetään kolmatta kertaa kansainvälistä museotyöntekijöiden päivää, jota voi seurata somekanavissa hashtagilla #museumworkersday. Päivän tarkoituksena on juhlistaa kaikkia meitä, jotka teemme töitä kulttuuriperinnön säilymisen eteen ja tehdä tunnetuksi museoissa tehtävää työtä. Juhlapäivän kunniaksi kurkistus yhteen juhannuksenjälkeiseen viikkoon museolehtorin työelämässä.

Maanantai 26.6.

Yhä juhannusvapaalla. Edellisvuoden vaihtovapaat on ehkä jo syytä käyttää pois.

Tiistai 27.6.

Fillarilla töihin yhdeksään. Pöydällä odottaa tuottaja-kollegan väsäämä sydämenmallinen  jäätelölahjakortti kiitoksena vaivalloisehkon Erasmus+ liikkuvuusprojektin hallinnoinnista. Pieni ele, iso ilo! Pikainen aamukahvi piristää ennen päivän rientoja.  

Ennen kymmentä teemme yhdessä viestintäkoordinaattorin kanssa sukelluksen opetuskokoelmavarastoon ja työpajatilaan Pride-viikon sateenkaaripyykkinaruun tarvittavien esineiden löytämiseksi. Violettia lukuunottamatta esineet löytyvät näpsäkästi. Mukaan pääsee pari kellansävyistä puhelinta, ärhäkän vihreä laskukone, kuviollinen viheriä kumisaapas, sininen vesimittari, punaiset johtopihdit ledi- ja sähköteippilisäkkeillä, valurautainen silitysrauta ja oranssit haravan piikit. Violetiksi raidaksi keksitään lopulta jouluvalopajaan hankittu johdinrulla. Työpajaohjaajat ovat onneksi jo askarrelleet putkihelmistä sateenkaarilippuja esineiden oheen.

sateenkaaripyykkinaru
Valmis sateenkaari.


Esineitä suurempi ongelma on pöytä – kalusteista vastaava suunnittelija kun on sopivasti kesälomalla. Pöytää etsitään kissojen ja koirien kanssa varastoista ja kellareista. Lopulta etsintöjen jälkeen päädytään (tietysti) lähimpänä toimistokäytävällä sijaitsevaan pöytään ja päätetään sijoittaa sateenkaari ahtaan tuulikaapin sijaan aulatiloihin.

Kymmeneltä säntään Mediatarinat jakoon -hankkeen toimintamallia koskevaan palaveriin. Palaverissa keskustellaan teksteistä, taitosta, käännöksistä, aikataulusta ja hankkeen rahankäytöstä. Ohimennen pistetään pulkkaan myös tämän vuoden leiriasiat ja pohditaan tulevan Tekniikan maa -näyttelyn perhepäiväkonseptia.

Puoli kahdeltatoista menemme porukalla ruokailemaan Hämeentien Dylaniin – lähikuppila on viimeistä viikkoa auki ennen kesälomaa. Siispä salaattia napaan kun vielä ehtii; heinäkuun ajan on sitten muistettava eväät!

Museon netti on ollut nurin koko aamupäivän, eikä osoita toipumisen merkkejä lounaalta palattaessa. Nettiyhteyden puute hieman jarruttaa töiden tekoa, joten ohjelmassa seuraa siirtymä kotitoimistoon iltapäiväksi.

Fillarirupeaman jälkeen paperille eli jaettuun drive-tiedostoon siirtyy aamupäivällä puheissa ollut perhepäiväkonsepti. Sisältö syntyy helposti -suurin vääntö on hinnoittelussa ja aikataulutuksissa. Konseptiin pyydän kommentit kollegalta.

Konseptipaperista seuraa suora siirtymä Pedaali ry:n tiedottajan rooliin: tiedote yhdistyksen alkusyksyn tapahtumista pitää saada tehdyksi ja liikkeelle ennen lomakautta. Tiedote lähtee sähköpostilistalle, nettiin ja somekanaviin. Tiedotusrupeaman jälkeen on saatava kupillinen kahvia.

Kahvin jälkeen on vielä hiukan energiaa Tekniikan maa -näyttelyn alakouluikäisille suunnatun opastuspalvelun käsikirjoittamiseen. Vähän uutta, vähän vanhaa ja vähän lainattua – eskaripalvelu ja aikuisille suunnattu yleisopastus kun ovat jo jonkinlaisessa mallissa. Kirjoittaminen sujuu pienessä flow-tilassa, mutta eniten aikaa menee tiivistämiseen ja toisaalta toiminnallisten kohteiden, virike-esineiden ja keskustelunherättäjien miettimiseen. Runko jää vielä mietintävaiheeseen, kun ruokaa ja ulkoilua vaativa kuono varttia vaille kuusi käskee pistämään koneen kannen kiinni.

Keskiviikko 28.6.

Nettiyhteys on palautunut, työmaa kutsuu taas aamulla. Sää on kesäinen, joten työyhteisö nauttii aamukahvit yhdeksältä pihamaalla. Vanhojen tiiliseinien viileys ei oikein houkuttelisi takaisin työhuoneeseen.

Syksyn (eli uuden Tekniikan maa -näyttelyn) palvelukartasta on tullut jo runsaasti kyselyitä, joten päätämme viestintäkoordinattorin kanssa lykätä “riittävän valmiit” koululaispalvelut esille nettiin. Aamupäivän agendalla on siis koulupalvelukartan viimeistely prezissä, “palvelut julkistettu” -tiedotteen kirjoittaminen ja palveluiden päivittäminen museon nettisivuille.  

Sähköpostiin on ilmaantunut tietoa ja yhteistyökyselyitä kaupungin liikuntaviraston elokuun lopussa organisoimasta Koskipäivästä. Vastaan, että olemme mieluusti tänäkin vuonna mukana ja laadin viestin liitteeksi alustavan ohjelmarungon museon tarjoamasta ohjelmaosuudesta. Samalla draivilla laadin tapahtumasta myös event draftin facebookiin ja käyn työpajassa tsekkaamassa Koskipäivänä perinteisesti pidettävänä lusikkauistinpajan materiaalitilanteen.

Koskipäivän ajankohdan nyt selvittyä lisään tiedon viimeistelyä odottaneeseen heinä-syyskuun kuukausijulisteeseen ja printtaan valmiit julisteet asiakaspalvelun porukan käsiteltäviksi ja levitettäviksi.

Pedaalin merkeissä käyn viestinvaihtoa ja selvittelen syksyn jäsenilta-asioita ja aikataluluja sekä vastaan pariin edellispäivän tiedotteeseen vastauksena tulleeseen viestiin. Sovittelen loka-marraskuussa järjestettävien tanssityöpajojen muutoksia kalenteriin. Hesari kyselee kuvituskuvaa Vettä ja elämää -opastukierroksesta, josta on tulossa pieni nosto perjantain NYT-liitteen Menovinkkeihin. Lähetän nettisivuillakin olevan komean kuvan suodatinhallin altaan hihnapyörästä.

a-halli_hihnapyörä.gif
Hihnapyörä.


Iltapäiväkahvin jälkeen palaan eilen kesken jääneen opastusrungon pariin. Tyhjät kohdat saavat lihaa luiden päälle ja toiminnalliset osuudet löytävät paikkansa. Runko lähtee palvelutiimille kommenttikierrokselle.

Ennen kotiinlähtöä naputan kasaan nettisivuja ajatellen esittelytekstin syksyn Koneellista -tanssityöpajoista ja teen yleisöpajojen ilmoittautumislomakkeet valmiiksi google formsiin. Teksti jää pyörimään päähän ja vielä iltayhdeksältä kirjaan kotona muistikirjaan huomioita aiheeseen liittyen.

Torstai 29.6.

Etäpäivä. Käytän koiran pidemmällä aamulenkillä ja avaan koneen puoli yhdeksän maissa. Uppoudun palvelukoordinaattorimme Meditarinat jakoon -hankkeen toimintamallia varten kirjoittamiin asiateksteihin niin, että muistan keittää aamukahvit vasta kymmeneltä. Kahvin jälkeen oikoluen vielä case-esimerkit. Asiantunteva kollega on ilo – oma tietämys tekijänoikeuksista tai ikärajoista kun ei ole ollenkaan samalla tasolla! Oma punakynäinen oikolukuroolini kiteytyy pitkälti tiivistämiseen, tiivistämiseen ja tiivistämiseen – ja noin 50 ylimääräisen “sangen” -määreen poistamiseen. 😉 Hyvää ja selkeää tekstiä – ja vasta loppuvuodesta julkaistava malli on harvinaisen hyvässä vaiheessa jo näin kesälomille jäätäessä!

Lounasnuudelien jälkeen jatkan eilistä Koneellista -työpajoihin liittyvää työtä: lisään illalla kirjoittamani huomiot tekstiin, lähetän tekstin yhteistyökumppaneille kommentoitavaksi ja väsään palautelomakkeen yleisötyöpajoihin osallistuville. Tsekkaan museon twitterin, uudelleentwiittaan yhteistyökumppanien twiittejä ja huomaan, että tänään vietetään kolmatta kertaa kansainvälistä #museumworkersday’ta kaikkien meidän kulttuuriperintötyötä tekevien kunniaksi.

Iltapäiväkahvia ryystäessäni syntyy puolivahingossa tämä blogiteksti, jonka ennätän vielä jakaa museon somekanaviin ennen alkuillan muita rientoja.

Perjantai 30.6.

Kesäkuun viimeistä viedään ja pian museo hiljenee kesälomien viettoon. Muutamat urheat pitävät museota pystyssä heinäkuun ja ensimmäiset lomailijat ennättävät olla jokusen viikon töissäkin ennenkuin viimeisimmät edes lähtevät kesä(tai syys)laitumille.

Meidän työhuoneessamme ei perjantaina ainakaan hiljene – kaupungin rakennusviraston jo viikkokausia tilossamme suorittama hormien puhdistus etenee oman työpöytäni kohdalle. Satavuotiaassa teollisuurakennuksessa riittää hormia puhdistettavaksi: pahoista meluhaitoista varoitettiin jo edellisviikolla, joten tämäkin päivä sujunee suosiolla etätöissä.

Perjantain työagendalla on yläaste- ja aikuisryhmille suunnatun Tekniikan maa -opastuksen viimeistely ja kaikkiin syksyn palveluihin tarvittavan materiaalin ja rekvisiitan listaaminen. Rekvisiittahankintojen vuoro on sitten heinäkuussa. Mikäli viimeistely sujuu vauhdilla, takataskussa on odottamassa myös kummituksen kuvasuunnistuksen uudistetun, toiminnallisen version työstäminen.

Tältä näytti tämä viikko – ensi viikolla ehkä taas jotakin aivan muuta!
Ehkäpä hyvinkin kuulemme jossakin vaiheessa muidenkin työntekijöidemme arjesta..

 

Museolehtori
Marianna

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.