Koronapäiväkirjat, osa I: Museolehtori

Hallituksen ohjeiden mukainen tieto museoiden sulkemisesta ja mahdollisuuksien mukaan etätöihin siirtymisestä pätkähti sähköpostiin viikko sitten tiistaiaamuna. Asiaa osattiin Tekniikan museolla toki jo edellispäivänä ennakoida sen verran, että itsekin ennen kotiinlähtöä siirsin verkkolevyltä driveen erinäisiä työnteon kannalta välttämättömiä asioita: erityisesti kuvia ja tiettyjä arkistoituja palvelurunkoja, joita tiesin tulevani lähitulevaisuudessa kaipaamaan. Mukaan kotitoimistoon lähti minun tapauksessani myös sekalainen kokoelma erilaisia askartelutarvikkeita. 


Tuon viikontakaisen maanantain jälkeen en olekaan fyysisesti työmaalla käväissyt.
Mitä museolehtorin työ kotitoimistossa sitten pitää sisällään? 

 

dav
Museolehtorin ja museokoiran työpiste sijaitsee juuri nyt sohvalla. 

Suurelta osin sitä mitä yleensäkin – ja varmastikin juuri sitä, mitä useimpien meistä työ näinä aikoina: erilaista kirjoittamista ja sisällöntuotantoa. 


Jo ennen koronakautta työn alla oli uusi livelähetyssarja ja syksyn uudet palvelurungot. Ensimmäiset kaksi livelähetysrunkoa on nyt työstetty valmiiksi (Yksinkertaisia koneita käsittelevät lähetykset ovat 30.3. ja 6.4., lisätietoa
täältä.) Viimeistään tuolloin pääkallonpaikalle on mentävä: näyttelyitä hyödyntäviä livelähetyksiä kun on vaikea kuvata kotitoimistosta käsin. Ehkäpä fillari pitää kaivaa talviteloiltaan ennen ensimmäistä liveä!


Livelähetysten ohella syksyn uusi, kestävän kehityksen teemoja eri infrastruktuurien näkökulmista lähestyvä
Toimiva infrastuktuuri – kestävä yhteiskunta –opastusrunko on viikon aikana pyöritelty käsiteltävien teemojen puolesta valmiiksi. Rungossa ja sen toiminnallisessa kiinnittämisessä näyttely-ympäristöön riittää silti jumppaamista vielä useammallekin etätyöpäivälle! 


Jo käynnissä olleiden sisällöntuotantoprosessien lisäksi erikoiset olosuhteet vaativat myös uuden ideoimista: päätimme, että Tekniikan museo helpottaa tulevien karanteeniviikonloppujen
“Äitiii, mulla ei oo mitään tekemistä!” -tilanteita julkaisemalla joka perjantai ainakin pääsiäiseen (eli tämänhetkisen karanteenin päätökseen) saakka teknologia-askarteluun liittyvän ohjevideon. Ohjevideot on suunniteltava, mallikappaleet askarreltava, prosessi kuvattava ja video tuotettava. Etätyöpäiviini onkin siis kuulunut myös roimasti askartelua – mikä on mukavaa vaihtelua työasentoon ja tuo hieman helpotusta läppärin (jokseenkin epäergonomisissa asennoissa) naputtelun aiheuttamaan hartiajumiin! 

 

cof
Koronakaranteenin ensimmäisessä askarteluvideossa syntyi yksisarvis-painolaatta. 

Ensimmäinen ohjevideomme ilmestyi viime perjantaina ja ohjeistaa askartelemaan oman painolaatan. Seuraava video on jo tehtynä ja se ilmestyy Youtube-soittolistallemme perjantaiaamuna. Pyrimme tekemään videosisällöistä paitsi helposti hahmotettavia, myös sellaisia, että ne mahdollisimman hyvin olisivat toteutettavissa kotoa jo valmiiksi löytyvillä materiaaleilla! 


Edellä mainittujen ohella mietinnässä on mahdollinen työpajarunko ja erinäisiä tapahtumasisältöjä tulevalle syksylle, pari erilaisiin yhteistyökuvioihin liittyvää palvelurunkoa ja hakemusta, Kahoot-visoja opetuksen tueksi, pidetyn Muutos-tehtäväpolkupalvelumme tuunaamista itsenäiseen käyttöön soveltuvaksi opetusmateriaaliksi, verkkokoulutusta saavutettavuuteen liittyen ja tietysti erinäisiä blogitekstejä ja nettisivu- ja somepäivityksiä.  


Vaikka kotitoimistossa suoranaiset ihmiskontaktit puuttuvat, erilaisten viestimien laulu ei ole tauonnut. Yhteyttä työtovereihin pidetään tarpeen mukaan perinteisesti puhelimitse, mutta erityisesti viestit sinkoilevat työsähköpostin pikaviestitoiminnon kautta sekä tiimin vapaamuotoisen WhatsApp-ryhmän välityksellä. Huomisaamuna tarkoituksena olisi saada pystyyn ensimmäinen etäyhteyspalaveri – saapa nähdä kuinka tiimin käy! 


Kaikenkaikkiaan museolehtorin etätyöläisyys sujuu – ainakin toistaiseksi – varsin kivuttomasti. Toivottavasti myöhemmin keväällä silti päästään jo taas ihan konkreettisestikin sorvin ääreen!

 

Marianna