Esinekonservointia harjoittelemassa Tekniikan museolla

Taukohuoneesta raikaa iloinen puheensorina, huoneeseen astuessa puhelijoista välittyy sydämellisyys ja heidän välillään vallitseva mainio ”me-henki”, koen itseni välittömästi lämpimästi tervetulleeksi. Seuraavaksi huomioni kiinnittyy ”johtajanpaikalla” istuvaan otukseen; valtavaan, valkoiseen ja karvaiseen Riesa-pehmogorillaan…

On huhtikuun ensimmäinen päivä, eli aprillipäivä, ja työharjoitteluni konservaattorina Tekniikan museolla on vasta alussa.

Pehmogorilla Riesa valokuvattavana. Tämä Aprillipäivänä kahvihuoneessa hämmästystä herättänyt jättimäinen gorilla tulee esille marraskuussa avautuvaan uuteen lastennäytttelyyn!

Nimeni on Taru ja opiskelen kolmatta vuotta esinekonservointia Metropolia Ammattikorkeakoulussa Helsingin Arabiassa. Alati kehittyvä tekniikan maailma on kiehtova alue ja ilolla otinkin harjoittelupaikan vastaan museosta, jossa saan työskennellä jo historiaan jääneiden, mitä mielenkiintoisempien teknisten kohteiden ympäröimänä.

Konservaattorin tehtävänä on olla vastuussa kulttuuriomaisuuden säilyttämisestä sekä sen hoidosta, hidastaen sen tuhoutumista käsittelemällä erilaiset kohteet niiden vaatimalla tavalla ja saada ne näin säilymään. Konservaattoreita työskentelee juurikin esimerkiksi museoissa ja työllistää itsensä myös yksityisyrittäjinä.

Itse olen suuntautunut esinekonservointiin ja suunnitelmissani on valmistua ammattiin vuoden päästä. Tämä Tekniikan museolla suorittamani harjoittelu on toinen opintojen aikana suoritettavista työharjoitteluista.

Kuten ensimmäisestä päivästä olisi voinut jo aavistella, on jokainen päivä museolla ollut erilainen; täynnä monenlaisia tehtäviä, eikä kertaakaan ole etukäteen voinut aavistaa mitä alkava päivä tulee pitämään sisällään. Harjoittelun aikana olen muun muassa suorittanut paljon esinekuvauksia, ja pääsinpä välissä sattumalta räpsäisemään museonjohtajastakin lehtikuvan, sekä puhdistanut mitä erikoisempia esineitä syksyn tulevaa näyttelyä varten.

Esinekonservaattoriharjoittelija Taru puhdistamassa veitsien puhdistuslaitetta, joka tulee esille marraskuussa avautuvaan Kummituksen keksintökoje -näyttelyyn.

Olen tehnyt pakkaustöitä museon varastolla, jossa pelottavasti poksuvat kattovalaisimet aiheuttivat hämmennystä työnlomassa. Note to myself, pakkausmateriaaleja ei voi ikinä olla mukana liikaa! Olen tutustunut myös museon luettelointitehtäviin ja tehnyt konservointitöitä kahden hienon esineen parissa, seinäpuhelimen sekä veitsenpuhdistimen, joiden kohdalla onnistuneen vehnätärkkelysliiman valmistaminen osoittautui ehkäpä haastavimmaksi osioksi. Pääsinpä myös mukaan kuuntelemaan museon mielenkiintoisia yleisöluentoja, vierailemaan Hyvinkään uudessa Taidelabrassa ja ihmettelemään vähän 3D-digitointiasioitakin.

Työtä museolla riittäisi varmasti vielä pidemmäksikin aikaa, mutta harmillisesti harjoitteluni alkaa lähestyä loppuaan. Nyt kirjoittaessani ja pohtiessani kulunutta kymmentä viikkoa, huomaan miten paljon asioita onkaan niin lyhyeen ajanjaksoon ehtinyt mahtua. Harjoittelun yksi hienoista puolista onkin, valloittavan miljöön sekä museon sympaattisen hengen lisäksi, ollut sen monipuolisuus. Tänä aikana olen oppinut hurjasti uutta ja työskentely kokoelmatiimin apuna on ollut todella hieno juttu.

konservaattorin työvälineitä
Konservaattorin työvälineitä!

Olen kokenut, että tekemääni työtä arvostetaan ja saanut kuulla siitä myös kovasti kiitosta. Yksi hieno asia minkä olen Tekniikan museolla suorittamani harjoittelun aikana huomannut on, että jos kasassa on innostuva, joustava sekä tiiviis porukka, jolla on asenne kohdillaan, niin mikä vaan voi olla mahdollista.

Hieman haikeissa tunnelmissa jätän Tekniikan museolle hyvästit ja kiitän suuresti koko porukkaa kuluneesta harjoitteluajasta, suuntaan toiveikkain mielin kohti kesää sekä sen mukanaan tuomia uusia seikkailuja.

Taru Tervo, esinekonservaattoriharjoittelija