Uuden hankkeen myötä museolla sukelletaan kokoelmiin!

Miltä tulevaisuuden museokokoelmat näyttävät ja miksi museoissa edes on kokoelmia?

Loppuvuodesta 2017 Tekniikan museossa käynnistettiin Tulevaisuuden kokoelmat -hanke, jossa kehitämme toimintatapoja kokoelmien aktiiviseen kartuttamiseen ja olemassa olevien kokoelmien tietosisältöjen rikastamiseen. Kokoelmatyö on museotoiminnan sydän, jonka ympärille niin näyttelymme kuin palvelummekin syntyvät. 

Tehtävämme on tallentaa tekniikan ja teollisuuden historiaa ja nykypäivää, juuri siitä kokoelmatyössä on kyse.

Omien kokoelmien entistä parempi haltuunotto sekä suunnitelmallinen kartuttaminen ovat perusedellytyksiä, jotta Tekniikan museo voi palvella niin yleisöä kuin asiantuntijoitakin. Nyt pääsemme tekemään sellaista kokoelmatyötä, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.

Hankkeessa tehdään ensin syväsukellus siihen, mitä meidän olemassa olevat kokoelmamme ovat. Tekniikan museo on perustettu 1969, eli kokoelmia on kartutettu jo pitkän aikaa.

konepajaosaston suunnitelma 70-luvulta
Eräs museon vapaaehtoinen on piirtänyt 70-luvulla tämän suunnitelman konepajaosastosta, joka toteutettiin museon B-halliin. Kokoelmistamme löytyy tietoa museon vaiheista aina perustamissuunnitelmista alkaen.
kokoelmatyötä 1970-luvulla
Tekniikan museon kokoelmat karttuivat 1970-luvulla vauhdikkaasti innokkaan talkoolaistoiminnan tuloksena. Nyt tehtävässä kokoelmakartassa avataan myös muutamien erilliskokoelmien syntyvaiheita.

Kokoelmatyön painopisteet määritellään kokoelmapolitiikassa, jota Tekniikan museossa päivitetään ja tarkistetaan aina kahden vuoden välein. Nyt pääsemme järjestämään ja yhtenäistämään kokoelmatietoja niin, että tietoa on helpompi löytää ja käyttää.

56 000 esineen, 54 000 valokuvan ja lukemattomien arkistomateriaalien kokoelmassa työnsarkaa riittää!

Projektitutkijallamme Emilialla onkin edessään varsinainen löytöretki, jonka toivomme avaavan uusia näkökulmia, lisää tietoa ja mahdollisuuksia hyödyntää kokoelmiamme yhä paremmin.

Aivan ensimmäisenä keskitymme kokoelmien kartoittamiseen ja kokoelmahallinnalliseen uudelleenjärjestelyyn. Alkukeväästä valmistuu niin sanottu kokoelmakartta. Se on työkalu, jonka avulla voidaan suunnitella esimerkiksi kokoelmatoiminnan painopisteitä ja tavoitteita. Lisäksi kokoelmakarttaa voidaan hyödyntää henkilökunnan perehdytyksessä ja kokoelmaviestinnän kehittämisessä.

kokoelmaesineitä pakattuna
Pakattuja kokoelmaesineitä odottamassa siirtoa koelmavarastoon.

Seuraavaksi otamme yhteyttä juuri meidän kokoelmiemme kannalta merkittäviin yrityksiin sekä yhteisöihin ja etsimme asiantuntijoita niin työelämästä kuin eläkkeeltäkin jakamaan tietojaan museon kanssa. Ensimmäisiksi kokoelmakohteiksi on valittu Nokia Datasiirto ja Robotiikka ja teollisuusautomaatio.

Mitä kaikkea kokoelmista paljastuu? Siitä kerromme tulevissa blogeissa!

Hankkeeseen liittyy myös kuvaprojekti, jonka tavoitteina on saada kokoelmiin uusia kuvalahjoituksia kontekstitietoineen ja luoda yhteyksiä sekä eri tekniikan alojen asiantuntijoihin ja  teknologian osaajiin. Hankkeen yhteydessä avataan aineistoja julkiseen Finna-tiedonhakupalveluun.

Hankkeen ensimmäinen osa on alkanut marraskuussa 2018 ja jatkuu toukokuun loppuun saakka. Hankkeelle haetaan jatkorahoitusta kevään 2018 aikana.

 

Lisätietoja hankkeesta:
Kokoelmapäällikkö Kirsi Ojala
kirsi.ojala@tekniikanmuseo.fi
p.050 5208 755

Projektitutkija Emilia Västi
emilia.vasti@tekniikanmuseo.fi
p.040 5867 014

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s