Museotyölaisten päivä vol 2

Nyt on idea tähän kirjoitukseen kopsattu ihan kollegan blogauksesta muutaman viikon takaa. Mutta tuumasin, että voisi olla hauskaa, ihan siis itselleni katsoa millaisista asioista omat työpäivät ja -viikot koostuvat.

Ma 3.7.

Lomakausi museossa alkoi enkä itsekään mennyt museolle. Täysi työpäivä silti luvassa. Avasimme pikasuodatinhallin kesäkuun alussa, kuten aina, mutta tänä keväänä uusimme näyttelyn infotaulut ja teimme pienen sähköisen opastuksen tarinasoittimeen. Infotaulut ovat kolmella kiellä ja sain mobiiliopastuksen käännökset juhannusviikolla, mutta en Tekniikan maa -näyttelykiireiltäni ehtinyt tehdä kieliversioita. Nyt oli sen aika. http://tarinasoitin.fi/tekniikanmuseo ja voi käydä tutustumassa kaikkiin meidän mobiiliopastuksiin.

Kotona työpäivä helposti menee yhdeksi pitkäksi työpötköksi, joten olen ottanut tavakseni käydä oman lähiöni kahvilassa lounaalla. Nyt sääkin suosi.

DSC_1718
Etätyöpäivän lounas

Iltapäivällä luin hurjasti ahkeroineen kollegani palvelurunkoja. Oli yleisopastusta, työpajaa alakouluille, toiminnallista opastusta esiopetukseen ja vaikka mitä. Nämä ovat siis tulossa käyttöön lokakuussa, kun avaamme uuden perusnäyttelyn, Tekniikan maa. Vaikka meillä on itse kullakin omia vastuualueita töissämme, kommentteja kollegoilta aina kaipaa. Ja hyvä, että tulikin puheeksi siinä yhteydessä, että muovista Etera-polkupyörää ei nyt olekaan tulossa näyttelyyn!

Ti 4.7.

Pomo tuli käymään lomaltaan töissä ja pidettiin pieni palaveri uuden näyttelyn laitehankinnoista. Tosin siinä kello kymmenen kokousta odotellessa järjestelin museolle tulevia lehtiä omiin lokeroihin. Alkoi kyllästyttää se pöydällä ollut korkea ja alati kasvava kasa. Nämä tämmöiset ovat niitä hommia, jotka aina jäävät kiireessä tekemättä, mutta ovat välillä vähän laminointiin verrattavaa konkreettista tekemistä, jota mieli kaipaa.

Laitepalaverin jälkeen iltapäivän käytin aineistojen kasaamiseen ja ohjeistuksen kirjoittamiseen näyttelyn graafikolle, joka alkaa työstää muutamia prosessikaavioita ja infografiikoita. Muovin valmistus ja teräksen jalostus aiheena. Sain lähetettyä materiaalit sähköpostissa iltapäivän aikana.

Ke 5.7.

Tekmaa_logo

Tekniikan maan sisältöjen kanssa koko päivä. Kyselin HSY:ltä jätepelin kuvia, sain varmistuksen Metsolta yhden suurkuvan tiedoston maksimikoosta (vaikuttaa kohteen ja rakenteiden suunnitteluun) ja laittelin tietoja eteenpäin näyttelyarkkitehdille ja graafikolle.

Aloittelin myös tekstien kirjoittamista, itselleni helpommasta kohdasta eli prosessiteollisuudesta ja automaatiosta. Helpoimmasta siksi, että tämän kohteen sisällöt ovat muutenkin itselläni työn alla. Kirjoitin yleistä ja yksityiskohtaisempaa esittelyä ja kirjoitin myös esinetekstejä. Kun tekstit ovat niukat, on ne kirjoitettava kokonaisuudeksi, niin että kaikkin täydentävät toisiaan. Siinä ei oikein merkkejä riitä toistoon ja kertaukseen.

Syöminen meni vähän myöhäiseksi itsellä, mutta usein se on näin kesäisin, kun helpommin uppoutuu hommiinsa, joita voi tehdä yleensä ilman keskeytyksiä. Siinä työpöydän ääressä eväitä syödessä tuli pikaviesti lipunmyynnin kollegalta, että pitäs mennä tuuraamaan lipunmyyntiin klo 14. Ja valvomaan Voimalamuseoon klo 15, kun on päivän opastuksen aika.

Lähdin voimalasta neljän korvilla ja pihalla minut yhytti venäläinen mies, joka oli tutustumisretkellä alueeseen, oli suunnittelemassa lähetystön retkeä. Näytin vähän paikkoja ja käytiin hinnat läpi ja kello olikin puoli viisi. Siinähän se iltapäivä meni.

 

To 6.7.

Aamupäivällä skype-kokous graafikon kanssa. Paitsi että en löytänyt mikrofonikuuloketta omaan pöytäkoneeseeni ja päivitys Skype-ohjelmaan museon Macillä ei toiminut. Joskus aikaa menee kyllä säätämiseen vähän liikaa. Loppujen lopuksi ihan tavallisen puhelinyhteyden otin Kaarinaan ja kävimme läpi lähettämiäni aineistoja: mitkä ovat tavoitteet kussakin kohteessa ja missä määrin niissä pitää vielä huomioida esim. rakenteiden ja pintojen muuta suunnittelua. Ihan hyvin tuntui Kaarina ymmärtävän mitä halusin: että näyttelyyn tulevat prosessikaaviot sopisivat näyttelyn ilmeeseen, sen kepeyteen ja tyyliin ja väreihin, jotta kävijä ei prosessikaavion nähdessään käännä katsetta välittömästi pois vaan saattaa siihen jopa pikkuisen tovin perehtyä.

Torstaina oli semmoinen olo, että omat eväät eivät houkuttaneet. Tutkimme mitä lounaspaikkoja on auki näin heinäkuussa (ei paljoa), mutta Herkkuhaarukkaan ja sen intialaisen lounaspöydän ääreen kävi tiemme. Matkalla sinne yhytimme konservaattoripalvelu Löydön tytöt, jotka etsivät avoinna olevaa ruokapaikkaa. Hauska lounas mukavassa porukassa katkaisi kyllä kivasti päivän.

Iltapäivällä jatkoin edelleen Tekniikan maan sisältöjen parissa. Valitsin kuvat ja kirjoitin niihin liittyviä tekstit ja prosessikaavioon kuuluvat selitteet kuparin liekkisulatus -innovaatioon. Näyttelyssä tämä on yksi innovaatiotarinoista, prosessitarina myös.

Pe 7.7.

Valosuunnittelija oli tulossa katsomaan näyttelytilaa klo 11. Sitä ennen katsottiin vähän näyttelyn tila- ja rakennesuunnittelua museon insinöörin kanssa. Valosuunnittelijan visiitistä jäi hyvä mieli, niin on kiva, että tässä näyttelyssä on rahaa satsata siihenkin osa-alueeseen.

Perjantaina työkaveri sai vokoteltua minut lounaalle Myllypuron Teboilin Turkkilaiseen ravintolaan. Mainio lounas ja tuli juteltua Trafiikki-yhdistyksen asioistakin, kun on vähän vähälle huomiolle jäänyt itsellä nämä. Huonekaveri ei tullut, koska hänellä oli museokoira Carlos mukana töissä ja meidän huoneen lähellä hormien putsaajat teki satunnaisen äänekkäitäkin hommia. Minä ja Carlos ollaan aika hyvä kavereita ja aina ilahdun kun tulee töihin, tekee se rapsuttelu työn lomassa ja kokousten välissä hyvää.

Lopun päivää hoitelin lähinnä sähköpostia, etsin muun muassa muovijätettä näyttelyyn. Onneksi koko Suomi ei ole lomalla, tosin sitä muovijätettä en ole vielä löytänyt, toivottavasti vastaavat.

Tältä näyttää ”hiljainen” kesä museolla, aherrusta uuden näyttelyn kanssa. Aherrusta josta itse pidän ja varsinkin näin kesäisin, kun muuten ympärillä rauhoittuu.

T. Riina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s