Miltä näyttää uuden näyttelyn teko?

Museon eri viestintäkanavissa onkin jo mainittu, että avaamme uuden perusnäyttelyn lokakuussa 2017. Tekniikan maa kertoo teknologian, teollisuuden ja innovaatioiden merkityksestä modernissa Suomessa. Lähtöpisteenä on koti, josta teemat laajenevat infrastruktuuriin, tuotantoon, raaka-aineisiin ja prosesseihin ja uusiokäyttöön. Vaikka museot mielletään menneisyyden asiantuntijoiksi, uudella näyttelyllä halutaan viestiä teknologian ja teollisuuden menneisyyden lisäksi vahvasti myös nykyisyydestä kuin tulevaisuudesta. Osaaminen ja suhde muuhun maailmaan ovat Suomen teollistumisen erityispiirteitä, jotka näyttelyssä nivoutuvat kaikkiin teema-alueisiin.

Näyttelyarkkitehdin ensimmäinen visualisointi on hyvin luonnosmainen. Mutta ilahduimme kuvasta välittyvästä ilosta ja tunnelmasta.

Paljon on siis työtä jo tehty, jotta tuohon ensimmäisen kappaleen sisällön tiivistykseen on päästy. Asiantuntijaryhmät ovat kokoontuneet, tekniikan historian tutkija on kirjoittanut tieteellisen käsikirjoituksen. Olemme porukalla keskustelleet, piirtäneet, yhdistäneet asioita ja ilmiöitä. Näyttelyarkkitehti on valittu. Olemme myös keskustelleet mitä haluamme näyttelyltä asioiden lisäksi: tunnelmaa, elämyksellisyyttä, kokeilua, yllätyksiä ja innostusta. Esineitä ei ole unohdettu ja vanhan vedensuodatushallin hienoimpia piirteitä halutaan korostaa.  

Hienolta kuulostaa. Mutta miten tästä puheesta tulee näyttely? Mitä me juuri nyt täällä näyttelytiimissä teemme, mikä vie aikaamme? Kokouksilla on huono maine, mutta ainakaan meillä näyttelyt eivät synny ilman yhdessä puhumista ja pähkäilyä, ideoiden jakamista ja jalostamista. Usein aika tavallisen neukkaripöydän ääressä, ilman tarjoiluja.

Neukkarissa istutaan ja puhutaan. Ja hörpitään vettä ja puhutaan.

Tältä se työ näyttää juuri nyt, kun esineitä, teemoja ja tarinoita pyöritetään ympäri pyöreää hallia. Keskustellaan, että mihin tulee esinetekstit. Ja miten paljon sitä muuta tekstiä mahtuu, kun näyttely on kolmella kielellä. Tykätäänkö me isoista näytöistä vai projisoinneista? Mietitään ymmärtääkö kävijä asioiden yhteyden eri esineiden välillä, kun kaikki eivät mahdu olemaan tilassa järjestyksessä, jonossa ja rivissä. Pysyykö kävijä mukana, kun näyttely ei ole kronologinen ja joskus yhdessä prosessissa aika on läsnä menneestä tulevaan.

Tämä ruodinnan alla ollut tilasuunnitelma (versio nro 2) tullee näyttämään hyvin erilaiselta kuin versio nro 3.

Tämä on meidän Tekniikan museon kielellä näyttelysuunnitelman tekemistä. Kun abstrakti käsikirjoitus ja näyttelyn konsepti alkaa muuttua konkreettisiksi näyttelykohteiksi, jossa on mietitty esineitä ja muita aineistoja, esitystapoja, vuorovaikutteisuutta, tunnelmaa ja elämystä. Mutta näyttely ei ole nivaska paperia ja aineistolistoja vaan myös fyysinen kokemus tilassa esineineen ja rakenteineen, visuaalisine ilmeineen.

Omia muistiinpanoja näyttelysuunnitelman viimeisellä sivulla.

En osaa sanoa omaa lempivaihetta näyttelyn tekemisen prosessissa. Mutta tykkään tästä luovasta ongelmanratkaisusta missä nyt olemme. Vaikka ei siltä näytä ehkä kuvien perusteella, viime viikon kokouksessa – josta moni tämän kirjoituksen kuva on peräisin – mentiin eteenpäin isoilla harppauksilla. Tavoite on kova, aikataulu tiukka.  Lokakuussa pääsette sitten kaikki katsomaan miten hyvin on onnistuttu.

Kirjoitti ja kuvasi tuottaja Riina

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s