Mediatarinat jakoon! Työpaja mediasuhteesta ja mediakasvatuksesta

Eilen oli ilo istua Mediatarinat jakoon! -hankkeen asiantuntijaryhmän ensimmäisessä tapaamisessa ja päästä keskustelemaan hankkeessa tuotettavan työpajan lähtökohdista. Keskustelu oli antoisa, innostava ja ennen kaikkea lataava, mikä on tervetullutta näin kaamosaikaan.

Työpajarunko alkaa jo muotoutumaan ihan mukavasti. Nuoret tallentavat oman mediakulttuurinsa valittuja paloja videolle kysy ja vastaa -formaatilla. Tarkoituksena olisi saada nuoret miettimään omaa viestintäsuhdettaan sekä pohtimaan viestintään liittyviä askarruttavia kysymyksiä. Näihin itse esittämiinsä kysymyksiin he sitten vastaavat videollaan asiantuntijoina. He jakavat omaa tietämystään ja osaamistaan omasta mediakulttuuristaan meille muille. Tarkoituksena olisikin kerätä heidän tiedoistaan virtuaalinen kerros Etäunelmia – yli ajan ja paikan -näyttelyyn tuomaan siihen nykypäivän ulottuvuus sekä jakaa videoita museon sosiaalisissa medioissa.

 

 

Toiminta lähtee nuorten mediakulttuurista, heidän tavastaan luoda ja jakaa mediasisältöjä. Mediakasvatuksellisena tavoitteena pajassa on antaa eväitä nuorille videoita suosivan sosiaalisen median maailmaan eli vahvistaa mediasisältöjen jakamisen hyviä käytäntöjä. Käytännössä video on myös yhteistyövideo, jossa nuoret edustavat Tekniikan museota, joten nuoret saavat myös neuvoja brändivideoiden alkeisiin. Samalla museo saa tilaisuuden testata toimintamallia, jossa asiakas toimii sisällöntuottajana sekä asiantuntijana.

 

Nuorten mediakulttuurin muutos rikkoi jo uutiskynnyksen vuonna 2014, kun  Yle Uutiset tekivät jutun valokuvien jakamisesta.

Netiketti ja mediasisältöjen jakamiseen liittyvät asiat eivät ole aina yksiselitteisiä. Lupa kuvata ei tarkoita lupaa jakaa. Näitä asioita pohditaankin yhdessä nuorten kanssa pajan reflektointiosuudessa. Videot katsotaan läpi ja yhdessä mietitään, mitä tunteita videot herättivät, kannattaako videota jakaa, missä ja millä ehdoilla. Samalla voidaan arvioida myös videon asiasisältöä. Vastattiinko videossa esitettyyn kysymykseen? Oliko vastaus ainoa oikea? Onko kaikkien mediakulttuuri tai -suhde samanlainen, kuin videossa esitetty? Onko se faktaa vai kenties mielipide?

Mikäli keskustelussa päädytään siihen tulokseen, että se videota kannattaa jakaa, se voidaan jakaa välittömästi museon sosiaalisen median kanavilla tai nuorten omissa palveluissa. Työpajassa tehdyt videot tallennetaan soveltuvin osin myös museon kokoelmiin eli tarkoituksena on tehdä nykydokumentaatiota nuorten mediakulttuurista ja heidän mediasuhteestaan.

Konseptin tiimoilta käytiin paljon mielenkiintoista ja hedelmällistä keskustelua. Kohderyhmänä ovat 13-15 -vuotiaat nuoret, jotka osin täyttävät jos sosiaalisen median ikärajat, ja alkavat harjoittelemaan näiden käyttöä. Ikärajat herättivät jonkin verran myös eettisiä kysymyksiä. Toisaalta hankkeessa halutaan tallentaa nuorten mediakulttuuria ja heidän mediasuhdettaan sellaisena kuin se on, mutta toisaalta pitää kiinni ikärajoista ja kunnioittaa nuorten oikeutta yksityisyyteen. Nämä tavoitteet saattavat olla välillä ristiriitaisia ja näihin tilanteisiin tulee luoda toimintamalli, joka lähtee nuorten oikeuksista. Kävimmekin hyvin mielenkiintoista keskustelua nuorten tietosuojasta ja siitä, mitä se tarkoittaa sosiaalisen median kohdalla ja mitä se tarkoittaa kokoelmiin menevän nykydokumentaarisen materiaalin kohdalla.

Mietimme myös nuorten mediakultuurin ja mediasuhteen heterogeenisyyttä. Mediakulttuuri nuorten keskuudessa kirjavaa ja yksilöllistä ja se muovautuu koko ajan. Kaikki nuoret eivät välttämättä halua tehdä saati jakaa videoitaan tai esiintyä videolla omana itsenään. Mikä on näiden nuorten motivaatio osallistua? Mitä he siitä saavat? Mikä on sitä heidän mediakulttuuriaan, jolle olemme tässä tilanteessa sokeita? Miten tallennamme sitä?

Vielä vertailun vuoksi otanta nuorison mediakulttuuria 1960-luvulta sekä tavasta esitellä sitä.

Outi


Mediatarinat jakoon on Tekniikan museon kehittämishanke. Hanketta rahoitaa Opetus- ja kulttuuriministeriö ja asiantuntijaryhmässä ovat mukana Kehittämiskeskus Opinkirjo, Mediakasvastusseura ry ja Suomen museoliitto.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s