Terveiset Tekniikan alan museopäivästä!

Marraskuun viimeisenä keskiviikkona vietettiin vuotuista Tekniikan alan museopäivää, joka kokoaa tavalla tai toisella tekniikan alan parissa työskenteleviä museoalan toimijoita seminaaritilaisuuteen keskustelemaan ajankohtaisista aiheista. Tänä vuonna päivän otsikkona oli Aineeton ja aineellinen teollinen kulttuuriperintö tänään ja huomenna.

Teollisen kulttuuriperinnön ajatellaan usein olevan kookkaita koneita ja muuta teollisuuteen liittyvää aineellista perintöä. Tämänvuotisen Tekniikan alan museopäivän ajatuksena olikin herättää keskustelua siitä, liittyykö teolliseen kenttään myös aineetonta kulttuuriperintöä ja mitä se voisi olla?

Seminaaripäivän aluksi Turun yliopiston professori Anna Sivula valotti aiheen taustoja avaamalla kulttuuriperintöprosessin syntyä. Sivulan mukaan entisen teollisuusympäristön uhanalaisuus on usein sysäys prosessin käynnistymiseen: teollisen merkityksen ohelle nousevat yhteisön tunteet ja muistelun ja muistitiedonkeruun kautta syntyvät kehyskertomukset, joista muodostuu kohteelle kokonaan uusi symboliarvo. Kulttuuriperintöprosessissa menneisyyden jälki ikäänkuin menettää alkuperäisen merkityksensä ja saa vallitsevassa kulttuurissa uuden merkityksen. Teollisissa kohteissa se tarkoittaa usein sitä, että uuskäyttöhistoria kasvaa kerroksiksi teollisen historian päälle ja kulttuuriperintöprosessi jatkuu kerroksesta toiseen. Sivula kyseenlaistikin, kuinka vahvasti  aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä ylipäätään voi ja kannattaa erotella toisistaan?

kulttuuriperintotekijat
Prof. Anna Sivula: Yhteenvetoa kulttuuriperintöprosessista

Entä voiko teollinen kulttuuriperintö olla elävää kulttuuriperintöä?

Varkauden museoiden museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta kertoi esityksessään case-esimerkin Varkauden sellutehtaiden pillistä, joka oli vuosikymmenten ajan soinut tehtaan työpäivän alun, lopun ja taukojen merkiksi ja rytmittänyt siten paitsi tehtaan työläisten myös koko ympäröivän yhteisön elämää. Vuonna 1985 pilli oli poistettu käytöstä ja siirretty museon kokoelmiin.

”Entäpä kun tallennettava merkitys on ääni, jota museoesineessä ei ole jäljellä?” kysyi Melaranta. Hiljaisena näyttelyssä nököttävä pilli ei esineenä tarjoa yleisölle samaa elämystä, muistoa tai tunnemuistoa kuin siitä puuttuva ääni. Varkaudessa kuitenkin kävi onnekkaasti: pillin ääni sattui löytymään Ylen Elävän arkiston uumenista – ja näyttelytilassa esiteltävän pillin ”merkitys räjähti käsiin”.
Tehtaan pilli herätettiin eloon, museokävijöiden näyttelykokemus nousi uudelle tasolle – ja museoväki muisti jälleen kerran miksi tätä työtä tehdään!

Usein teollista kulttuuriperintöä joudutaan keräämään poikkeusolosuhteissa. Nykydokumentointia tehdään usein pelastusdokumentointina – siinä vaiheessa kun teollisuusyritys on menossa nurin ja sen perintö on uhattuna. Forssan museon TAKO 4 -poolin projektikoordinaattori Kristiina Huttusen puheenvuorossa nousi esiin, että erityisesti tiedonsaanti pelastusdokumentointitarpeesta on museoille ongelma. Yritykset eivät vielä tunnista museoiden tarvetta nykypäivän dokumentointiin. Oleellista pelastusdokumentoinnissa olisi kuitenkin nimenomaan yhteisöllisyys ja dokumentoinnin kohteen osallistuminen prosessiin – näin saadaan talteen myös niin sanottua hiljaista tietoa ja informanteista itsestään kumpuavia näkökulmia.

yritysten-kptallennus
Kristiina Huttunen: Miksi yrityksen kannattaa tallentaa omaa työtään?

Case-esimerkkinä pelastusdokumentoinnista museonjohtaja Dan Lindholm Länsi-Uudenmaan maakuntamuseosta esitteli museopäivässä jättimäisen Inkoon hiililauhdevoimalaitoksen pelastusdokumentointia, joka toteutettiin laitoksen jäljellä olevan henkilöstön, maakuntamuseon, Tekniikan museon ja Helsingin yliopiston kansatieteen oppiaineen yhteistyönä. Projektissa paitsi tallennettiin esineistöä, myös tehty laajoja haastatteluja laitoksen työntekijöistä. Puheenvuorossa esiin nousi myös pelastusdokumentointien terapeuttinen rooli. Pelastusdokumentointia tehdessään museoammattilaisten tulisi muistaa paitsi oma professionsa, myös informattien tilanteen huomioiminen: monilla kyse voi olla paitsi työpaikan, myös koko elämäntyön hautaamisesta.

Toisentyyppisenä esimerkkinä siitä, millaista suuryrityksen ja museon välinen yhteistyö voi olla toimi Valmet oyj:n ja Jyväskylän maakuntamuseon yhteistyö. Valmet oyj:n viestintäpäällikkö Elisa Lomperi esitteli paitsi yhtiön monipolvista historiaa, myös museon kanssa toteutettuja vitriininäyttelyitä ja juhlavuosinäyttelyitä, tuotantotiloihin tuotettuja, kuva-arkistomateriaaleja hyödyntäviä visualisointeja sekä suunnitelmia tulevan yhteistyön varalle.

Museopäivä päätettiin provokatiiviseen, aktivoivaan yleisökeskusteluun. Väittämien perusteella osallistujat saivat asettua joku kyllä tai ei -katsomoon. Keskustelua herättivät mm. seuraavat väittämät:

  • Teollisuusperintö kuuluu vain yrityksille
  • Aineeton kulttuuri tallentuu samalla kun tallennetaan aineellista kulttuuria
  • Teollinen kulttuuriperintö on elävää kulttuuriperintöä
  • Teollisuusperintö on sama asia kuin teknologiaperintö
  • Robotit voivat tuottaa tulevaisuuden kulttuuriperintöä
tuolileikki
Tuoliraati oli varsin yksimielinen siitä, ettei teollisuusperintö kuulu vain yrityksille.

Aivan kaikesta ei vielä päästy yksimielisyyteen – keskustelu jatkukoon seuraavassa Tekniikan alan museopäivässä!

Tekniikan alan museopäivän antiin (tältä ja viime vuodelta) voi tutustua myös twitterissä hashtagilla #tamuseopaiva.

Marianna

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s