Neighbourhood Living Room – Yhteistyötä Metropolian kanssa

Viime vuoden lokakuussa työpöydälleni tuli hyvin mielenkiintoinen projekti. Tarkoituksena oli kurssimuotoisesti kehittää museolle työpaja Metropolian korkeakouluopiskeilijoiden kanssa osana heidän opintojaan. Yhteistyötä tehtiin Metropolian äänisuunnittelijoiden sekä ohjelmistokehittäjien kanssa.

Tarkoituksena oli kehittää työpaja, jossa mietittiin kaupunkien äänien ja äänimaisemien muutosta tekniikan kehityksen, teollistumisen sekä urbanisaation eri ilmiöiden myötä.

TMKA3_6157b
Millainen äänimaisema tähän kuvaan liittyisi?

Palvelun avulla oli tarkoitus myös tehdä näkyvämmäksi sitä, että äänimaailma subjektiivinen kokemus. Äänisuunnittelijat vastasivat äänten tuottamisesta sekä tallentamisesta ja ohjelmistosuunnittelijat äänimaisemien kokoamiseen soveltuvien mobiilisovellusten kehittämisestä. Museo puolestaan suunnitteli palvelukokonaisuuden.

Kuten olette jo voineet tästä blogista lukeakin, yhteistyö tuotti tulosta ja saimme aikaan Äänimaisemia-työpajan, joka otetaan palveluvalikoimaamme ensi syksynä. Tässä kirjoituksessa olisi kuitenkin tarkoitus hieman reflektoida, mitä tuli opittua tästä yhteistyöstä ylipäätään.

No, mitä tuli opittua?

Kurssimuotoinen kehittäminen on kiitollinen ja mukava tapa tehdä yhteistyötä, jos projekti on suunniteltu realistisesti ja kommunikaatio toimii. Korkeakouluopiskelijat saavat kokemusta projektityöstä ja asiakkaan kanssa toimimisesta ja museo pääsee kokeilemaan palvelumuotoja, joiden testaamiseen ei välttämättä muuten olisi tilaisuutta.

Onnistumiset ovat pienistä asioista kiinni. Lopputulokseen vaikuttaa opiskelijoiden motivaatio sekä heidän tietotaitonsa. Ammattitaitoisten opettajien johdolla on helppo valita sopivat vuosikurssit eri projekteihin, mutta mikäli opiskelijoita ei onnistuta motivoimaan, lopputulos saattaa jäädä puutteelliseksi. Kun opiskelijoille onnistutaan viestittämään, että heidän työllään on tarkoitus ja sitä arvostetaan, tulokset saattavat ylittää odotukset – kuten tässä tapauksessa kävi.

Tämä vaatii kuitenkin aikaa eri yhteistyökumppaneilta – niin suunnittelu- kuin toteutusvaiheessa. Kurssin aikataulu täytyy suunnitella siten, että se toimii niin eri opintokokonaisuuksien kuin museonkin kannalta. Oppilaat tarvitsevat palautetta opettajilta ja museon henkilökunnalta, mutta myös toisiltaan. Jotta saadaan aikaan toimiva palvelukokonaisuus, jokaisen projektin parissa työskentelevän täytyy esimerkiksi ymmärtää lopullisen sovelluksen rajoitteet ja suhteuttaa oma työnsä näihin. Välillä joutuu hieman soveltamaan ja miettimään luovia ratkaisuja. Kuten työelämässä konsanaan!

Toinen arvokas oppi liittyi itse Äänimaisemia-työpajan elinkaareen. Tekijänoikeudet on hyvä selvittää ja keskustella etukäteen ennen yhteistyöhankkeeseen ryhtymistä – ovatko ne esimerkiksi oppilaitoksella, opiskelijalla itsellään vai kenties hankkeella, johon projekti kuuluu. Entä jatkokehitys? Onko se mahdollista esimerkiksi toisilla kursseilla, jos nyt ei tulekaan valmista? Entä voiko museo jatkokehittää sovelluksia tarvittaessa? Entä sovellusten päivitykset palvelun elinkaaren aikana? Mihin sovellukset ja kurssin muut tuotokset taltioidaan? Museon vai korkeakoulun palvelimelle? Molemmille?

Moniin yllä esitettyihin kysymyksiin etsitään vielä ratkaisua ja parasta menettelytapaa. Yhteistyökumppanin ja yhteistyötavan ollessa uusia vastaan tulee monia yllättäviä tilanteita, joista voi ottaa opikseen!

Outi

 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s