Heinäkuun työpajoissa pörräävät sähköpörriäiset

Kesäkuu vilahti vauhdilla ohitse ja heinäkuu kolkuttelee aivan kulman takana: kuun vaihteen myötä vaihtuu myös päivittäinen kesätyöpajateema!

Heinäkuun työpajoissa suunnitellaan ja rakennetaan pienoismoottorista, paristokotelosta ja kennomuovista omia, liikkuvia sähköpörriäsiä. Samalla opitaan perusasioita moottorin toiminnasta ja mietitään nykyelämälle välttämättömän sähkön erilaisia käyttötarkoituksia.

Pörriäisen valmistamiseen voi halutessaan tutustua jo ennakolta vaikkapa tämän videon kautta.

Esimerkkejä pörriäisdesignista.

Sähköllä ja sen tuotannolla on Tekniikan museon puitteissa pitkät perinteet, joten ilmiön käsitteleminen myös työpajoissa on looginen valinta. Vanhankaupunginkosken länsirannalla on tuotettu vesivoiman avulla sähköä jo reilun 100 vuoden ajan. Kun Vantaanjoessa virtaa vettä riittävällä tahdilla, museokävijät pääsevät yhä näkemään omin silmin, miten sähköä tuotetaan. Voimalamuseon generaattoria kannattaa ehdottomasti käydä vilkaisemassa myös työpajavierailun yhteydessä, sen verran harvinainen laite se toimintakuntoisena on! Kuumimmalla kesäkaudella vanha generaattori tosin huilii, mutta kevät- ja syyskaudella se yhä tuottaa ympäristöpennisähköä kolmen kerrostalon tarpeisiin.

Sähköpörriäisiä -pajaa järjestetään 1.7.-31.7. ti-su klo 14. Työpaja kestää noin tunnin. Suositusikä askartelijoille on 8-12 v ja työpajamaksua peritään 5€/pörriäinen. Pajaan mahtuu päivittäin n. 20 lasta.  Lähtö pajatilaan tapahtuu museon lipunmyynnistä, eikä pajoihin ole ennakkoilmoittautumista.

Tervetuloa mukaan!

Marianna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s