Muistoja A-hallista

Tekniikan museon rakennuksiin kuuluva pikasuodatin-, eli tuttavallisemmin A-halli, avataan yleisölle taas tulevalla viikolla. Vanhaa vedenpuhdistustekniikkaa alkuperäisessä ympäristössään esittelevä näyttely ilostuttaa museovieraita aina koulujen alkuun saakka tiistaista sunnuntaihin klo 11-17.

a-halli_ovi
Pikasuodatinhallin ovet ovat jälleen ensi tiistaista alkaen avoinna yleisölle.

1909 käyttöön otettu pikasuodatinhalli tarjoaa paljon ihmeteltävää niin kävijälle kuin hallia vahtivalle työntekijällekin. Alakerran sähkökäyttöisillä pumpuilla on aikoinaan pumpattu puhdistettua vettä vesijohtoverkkoon eri puolille kaupunkia. Yksi pumpuista on toiminut pesupumppuna, jolla yläkerran hiekkasuodatinaltaat on tarpeen vaatiessa saatu puhdistettua. Pumppujen yhteyteen on merkitty mihin päin kaupunkia, siis mihin vesitorniin tai -säiliöön vesi on kyseisestä pumpusta lähtenyt. Tämä on herättänyt pienimmissä kävijöissä ihmetystä: ” Me asutaan Myllypurossa, tuleeko meidän juomavesi siis täältä?” Ei enää nykyään, mutta jos olisit elänyt 50 vuotta sitten, tämä olisi pitänyt paikkansa.

Alakerrassa istuessa tulee usein ihailtua vedenpuhdistuslaitoksen sähköpääkeskuksen marmoripintaa, joka edustaa täysin erilaista estetiikkaa kuin nykyiset sähkökeskukset. Erilaiset vivut, valot ja väännettävät pyörät ovat juuri sopivan välimatkan päässä toisistaan. Seinää rumentavia johtoja tai nappuloita ei näy. Sähköpääkeskuksen seinän takana saattaa lymyillä 100 vuotta sitten valokaareen kuollut työntekijä, joka legendan mukaan kummittelee yhä museorakennuksissa.

kesäkierros_pikasuodatinhalli
Sähköpääkeskus, porraskaide ja komea lattia.

Hallin yläkertaan pääsee kapeita kierreportaita pitkin. Vaikka portaat ovat viehättävät, ne eivät kuitenkaan ole kovin helposti lähestyttävät vaikeasti liikkuville ihmisille. Onneksi alakerrassakin riittää paljon ihmeteltävää.

Yläkerran hiekkasuodatinaltaissa on puhdistettu Vantaanjoen vettä. Kiinnostavin yläkerran 12 altaasta on ehdottomasti allas, joka on niin sanotusti halkileikattu eli pohjan pienet suodattimet ovat näkyvissä. Niihin vesi on suodattunut hiekkakerrosten läpi ja niistä se on kerätty suuriin kokoomaputkiin.

Parhaimmat kommentit tulevat tunnetusti lasten suusta. Aika yleinen ihmetyksen kohde tuntuisi olevan se, asuvatko museotyöntekijät, valvojat ja oppaat, kyseisessä museossa. Itseltänikin on monesti A-hallissa kysytty, asunko siellä. Kysyjän pettymykseksi joudun vastaamaan kieltävästi, vaikka alakerran kauniin mustavalkoisen kaakelilattian ja ulko-ovelta avautuvan maiseman ottaisin mielelläni kotiini.

Täysin hakoteillä kysyjät eivät kuitenkaan ole, sillä rakennuksen toisen päädyn yläkerran tiloissa on aikoinaan ollut asuintiloja. Nykyisin ne ovat museon toimistotiloina, joissa puuhaillaan muun muassa museon kokoelmatyön parissa. Hallia valvoessa ja sitä sulkiessa pitää muistaa tarkistaa, ettei yläkertaan ole jäänyt kokoelmapuolen ihmisiä ylitöihin. Myös allekirjoittanut on kerran vahingossa lukinnut viattoman työntekijän A-halliin. Tämä kuitenkin huomattiin nopeasti. Uutta kummituslegendaa museoon suljetusta työntekijästä ei onneksi sillä kertaa syntynyt.

Iisa

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s