Haastattelussa museon kummitus

Tekniikan museon kellareissa asustaa satavuotias kummitus, joka päivätöikseen tutkailee museon kokoelmaesineitä ja siinä sivussa pelottelee museon henkilökuntaa. Tiettävästi kummitus on museon rakennuksissa alunperin toimineen vesilaitoksen työntekijä, joka sai surmansa Pikasuodatinhallin sähköpääkeskuksesta lähteneestä valokaaresta joskus 1900-luvun alkuvuosina.

IMG_20150601_164549(1)
”Kaunis miljöö kuolla”, kuten kummitus sanoisi.

Itse kummitus ajattelee olevansa hurja ja pelottava, mutta meidän museon työntekijöiden mielestä se usein onnistuu olemaan lähinnä hassu. Hukkaa jonakin päivänä varmasti päänsäkin esinevaraston hyllylle; kaikista siirtyilevistä ja nurkkiin unohtuneista mysteeriesineistä ja taukoamattomana virtaavasta puheesta nyt puhumattakaan.

Silloin tällöin valonarka kummituksemme heittäytyy seuralliseksi ja näyttäytyy jopa museoasiakkaille. Pienellä lahjonnalla ja kiristyksellä olemme saaneet aaveen mm. merkitsemään kalenteriinsä vuotuisen Museoiden yö -tapahtuman, jossa lapset pääsevät seuraamaan kummituksen touhuja kokoelmakellariin. Näin kevään korvalla kummituksesta usein saadaankin tavallista enemmän näkö- ja kuulohavaintoja, kun se (salaa innostuneena) verryttelee jäseniään ja availee ääntään toukokuista tapahtumaa ajatellen.

Eilisiltana kellarin läpi hallista toiseen kulkiessani törmäsin sattumalta kummitukseen, joka näytti tähtäilevän iPadin kameralla HSL:n bussikorttia (ken on hukannut omansa, voinee etsiä kellarista!). Nykydokumentointiprojektinko lie aave aloittanut?

Kummitus ei tahtonut kertoa puuhistaan ja oli varsin vastahakoinen myös kuvaamisen suhteen, mutta onnistuin kuitenkin suostutttelemaan sen yhteen, hämärään otokseen:

kummitus
Kummitus puuhissaan.

Kuvattavana oloa kiinnostuneempi aave oli sille jätetystä asiakaspalautteesta, jota se jopa suostui kommentoimaan omaan, jäljittelemättömään tyyliinsä.

”Jaa… kiva ja kiva. Käyttäisin ehkä mieluiten adjektiivia laatuisa, joka mielestäni kuvaa kelvollisella tavalla teeskentelemätöntä mutta monilta osin varsin laatuunkäypää museomiljöötämme.. ja TOISEKSI paras? Perin juurin puuttellinen palaute, johon ehdottomasti olisi vertailukelpoisuuden parantamiseksi ollut aiheellista lisätä paitsi parhaaksi oletetun museon tiedot, myös arviointiperusteet, joilla vertailu on suoritettu.”

”Shokki? Shokilla voidaan tarkoittaa verenkiertoshokkia, mutta sanalla voidaan viitata myös esimerkiksi äkillisestä henkisestä iskusta seuraavaan reaktioon. Kummittelutaitoni tuntien en toki ole tästä arviosta laisinkaan yllättynyt; karmean kummituksen kohtaaminen vastaa hyvinkin henkistä iskua. Joskus jopa fyysistä. Mutta ei puhuta siitä. Ja onko minulla todella noin kauniit silmät? Tässähän tulee suorastaan kyynelkanavan tuottama kirkas erite elikkä kyynel elikkä tippa linssiin.”

”Kiinnostava, vastakohtana sanalle tylsä… kyllä sanoisin, että hyvinkin näin voidaan ajatella. Erityisesti olen viime päivinä intoutunut tutkimaan hypokloriittikennoja -kuinka kiehtovasti voivatkaan metsäteollisuus ja kemia kohdata kompaktissa paketissa! Erittäin mieltäylentävää! Kauneus puolestaan on katsojan silmässä, sanotaan: itse harvoin käyn museorakennusten ulkopuolella. Viimeksi kun kävin, virtasi Vantaa hiljaa ja Voimalan generaattori humisi rauhoittavaa säveltä, joten kaipa tätä teollista ympäristöä voidaan kauniina pitää.”

”Aavistelen, että tässä on kyseessä jonkinlainen kirjallisuusviittaus, ellei jopa suorastaan eräänlainen pastissi tunnetusta kaunokirjallisesta hahmosta? Joka tapauksessa, olemme luonnollisestikin erittäin otettuja tällaisesta ilakoivasta lähestymistavasta ja mitä vienoimmin toivomme, että jatkossakin tuotamme museokävijöille piristystä ja ilostuvaa mieltä. Tämän toisen palautteen tiimoilta jäin miettimään, josko tämä upeita kokemut Sale mahtaisi olla se samainen kuuluisa Sauli Naantalista, joka palsternakan ja oja-kärsämön tiimoilta luontoiltaan soitteli? Kyllä luonto on ihmeellinen, mutta on se tekniikkakin!”

”Noin paljon ikää, eikä vieläkään usko kummituksiin? Kaikkea hyvää silti Aleksille ja kaikille muillekin.”

Näin päätti kummitus haastattelun ja katosi kakluunirivistön taakse. Huhuilin perään, jotta muistaisi materialisoitua jälleen Museoiden yön tienoilla. Saapa nähdä!

Kummitusta haastatteli
Marianna

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s